Mistä oikein on kyse?

Tervetuloa. Jos olet aikeissa seurata duomme tutkimusmatkaa Victoriajärven välittömään läheisyyteen, niin olet oikeassa paikassa. Jatka lukemista ja viihdy parhaan kykysi mukaan. Valaistusta homman taustoihin luvassa.

Asiat ovat nyt edenneet siihen pisteeseen että viimein alkaa hartaasti varrottu reissu realisoitua. Paljon on ollut kysyjillä kysymyksiä matkan kulun suhteen, ja kovin vähän vastauksia antaa. Tuota pikaa aletaan ehkä päästä niihinkin käsiksi. Ns. faktat on semmoiset että lentokone vie meidät Entebbeen eli Ugandaan tänään, syyskuun kuudentenatoista, ja tuo sieltä pois yhtämonentena joulukuuta. Voi olla että kierrämme Ruandan, Tansanian ja Kenian kautta takaisin sinne mistä lähdettiin. Voi myös olla että emme. Aika, mitä sitten lieneekään, näyttää. Toivomus kumminkin olisi että matkan varrelle sattuisi runsaslukuinen joukko avartavia ja tajuntaa stimuloivia kulttuurillisia ja luontoaiheisia elämyksiä sekä uusia tuttavuuksia. Viimeinen ei vaikuta tuottavan ongelmia, päätellen siitä kutsujen tulvasta jonka olemme saaneet lähetettyämme kainoja pyyntöjä päästä jonkun paikallisen sohvalle päitämme kallistamaan.

Meillä on team eli tiimi. Voisi ehkä jopa sanoa että retkikunta. Olen aina halunnut kuulua retkikuntaan, ja nyt meillä on oma sellainen. Tässä retkikunnassa on kaksi jäsentä. Ei mikään suuri retkikunta siis, mutta ehkä sitä voi juuri sanoa retkikunnaksi. Eihän pariskunnassakaan ole kuin kaksi osapuolta, ja on kunta silti. No niin. Puolet retkikunnasta koostuu aika joukosta pieniä hitusia eli hiukkasia, jotka yhdessä muodostavat Peltsinäkin tunnetun mukavan miekkosen. Allekirjoittanut, retkikunnan toinen puolikas, on varsin samantyyppinen viritelmä, tosin korvien välissä jotkut jutut menee vähän eri lailla. Onneksi sekä aivoaaltojen taajuus että aallonpituus on meillä sen verran synkronissa että ollaan ainakin tähän asti pärjäilty hyvinkin mukavasti keskenämme.

Jokaisella retkikunnalla on esikuva tai innoittaja. Läntisessä skandinaviassa on aikojen saatossa ollut jos jonkinlaista löytöretkeilijää, joiden retkikuntien edesottamuksiin olen suurella ihailulla ja kunnioituksella saanut perehtyä. On ollut monta arktisten napa-alueiden koluajaa, ajoilta jolloin sukset oli puuta ja miehet terästä. Onpa joku värkännyt itselleen valtamerten mentäviä menopelejä mm. balsapuusta ja kaislasta, ja niillä sitten seilannut tuhansia merimaileja rannattomilla ulapoilla. Aika kova kaveri siis. Tämä mies, Thor Heyerdahl nimeltään, on erään toisen sankarin esikuva. Seikkailijan, joka edellämainitusta innostuneena perusti oman retkikunnan Heyerdahlin hengessä. Tämä meidän päiviemme retkikunta suuntasi pienelle tyynenmeren saarelle  tekemään monenlaista mielenkiintoista tutkimusta, tavoitteenaan saattaa Norja lopullisesti maailmankartalle. Retkikunnan johtaja, Erlend, kirjasi seikkailunsa ylös ja tuloksena oli teos "Expedition L", tai suomalaisittain pelkkä "L". Kannattaa lukea. Loen retkikunnalla ei kaikki mene ihan niinkuin strömsössä, mutta sehän oikeastaan kuuluu homman luonteeseen. Ihailumme tätä maailmankirjallisuuden helmeä ja sen luojaa kohtaan on paisunut sellaisiin galaktisiin mittasuhteisiin, että olemme nyt perustaneet retkikunnan, voisi sanoa retkikunnan Loen hengessä. Näin ne asiat etenee.

Vaikka Loella oli omat tavoitteensa, niin meidän tavoitteenamme ei ole saattaa Suomea lopullisesti maailman kartalle. Ei sinne päinkään. Jos se hoituu siinä sivussa, ohimennen ikäänkuin, niin ei kai se haittaa. Mutta emme pyri siihen. Meidän tavoitteenamme on saada perspektiiviä. Perspektiivi on elämässä ihan keskeistä. Kaikki riippuu perspektiivistä, näkökulmasta. Ajatellaanpa vaikka tilannetta, jossa kettu syö kasvimaalla lymyävän jäniksen. Ketun näkökulmasta tilanne on loistava: vatsa täyttyy ja ruokahuolet on niinsanotusti toisessa mahassa. Jäniksen näkökulmasta tilanne on ymmärrettävän surkea, mutta iloinen on sen sijaan kaali, joka saa rauhassa kököttää mummon kaalimaalla ilman pelkoa alati vaanivasta vemmelsäärestä. Minusta on hieno juttu jos elämää oppii näkemään useasta perspektiivistä, kun oma on monesti turhan suppea. Jos vähän pääsisi tutkimaan miltä maailma näyttää tämän oman, aika vahvasti pumpuloidun ja pitkälti orjatyönä valmistetun tynnyrin ulkopuolella. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Menemme siis jonkinlaiselle opintomatkalle. Ja vähän tuulettumaankin. Afrikkalaisilla voi olla monta juttua joista meidän kannattaisi ottaa mallia. Ja varmaan monta sellaistakin mistä ei kannata. Ei toki haittaa jos uusi ympäristö saa meissä aikaan jotain ahaa- tai heureka -tyylisiä elämyksiä. Vaikkapa sitten sen suhteen mitä haluamme elämässämme puuhata, mistäs sitä tietää. Niinkin on jollekin tämmöisellä matkalla käynyt, että on löytänyt itsensä. Tai jonkun muun. Toki voi myös olla että hukaamme itsemme, eikä sille sitten voi mitään. Kaikki otetaan vastaan.

Tämmöisillä mietteillä liikenteeseen. Nyt muutama tunti torkkua ennen suihkumoottoreiden starttausta. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Muikea fiilis. Afrikka odottaa.

Pekka