Blogia taytyy kirjoittaa, sille ei mahda mitaan. Se on joskus vaikeaa, kun ei ole internettia eika sahkoa. Mutta nyt molempia piisaa jotenka voidaan taas kertoa vahan mita on tullut tehtya. Kirjoittelen nyt talla tavalla epatasmallisesti ja ylimalkaisesti, suonette sen anteeksi. Pekka (tai mina) sitten myohemmin kun on taas aikaa, kertoo asioista enemman.
Viimeksi jaatiin Mombasaan ja sen jalkeen on vaihdettu lahes totaalisesti maisemia. Rannikolla oli viela muita tekemisia, muun muassa sukeltelua ja kalastuskeisseja. Huijattiinpa meita biitsipojilta myos. Siihen meni vahan rahaa, eika ollenkaan hyvaan tarkoitukseenkaan, nimittain pojan marihuanaharrastukseen. Sellaista valilla sattuu. Pohjoisin paikka minne paastiin, ennen kuin vastassa olisi ollut jo Somalian maisemat, oli niinsanottu Lamu. Semmoinen kaupunki, joka on saaressa, ja jossa ei ole yhtaan autoa ja moottoripyoriakin vain muutama. Ihmiset kulkivat jalan ja aasien selassa hienosta hiekasta tehtyja kujia pitkin. Se olikin sikali rauhallinen paikka, mutta me ei saatu olla siellakaan oikein rauhassa, vaan kaikki halusivat rahaa. Semmoiselta se taalla vahan tuntuu, mita vuolaampaa ystavallisyytta ihmiset odottavat, sen enemman heidan epailee olevan rahan perassa. Kerta kaikkiaan, ei se kay laatuun! Mutta ehka pian huomaan olleeni liian epaluuloinen.
Lamusta otettiin linja-automaraton: 42 tuntia ja joitain minuutteja bussin kyydissa. Siina ajassa paasee kenianmaan toiselle puolelle, luoteisnurkkaan Lake Turkanalle. Ja me mentiin sinne, miksipa muutenkaan, kuin auringonpimennysta katsomaan. Bussimatka oli mielenkiintoinen. Aluksi tie oli hyva, niinkuin Suomessakin, mutta lopputaival on jo niin kaukana Nairobin hallintosaleista, etteivat he valttamatta tieda sita tieta, joka menee Kitalesta Lodwariin ja edelleen Sudaniin jos niikseen tulee. Se tie oli moykkyinen ja vaikea. Meille myytiin henkilokuntapaikat kuskin vieresta ja se osoittautui 1,5 ihmisen paikaksi. Siina piti sitten yon yli karvistella. Matka kesti nelisentoista tuntia.
Perilla oli melkein aavikkoa ja erittain koyhaa. Oli siella myos paljon valkoisia ihmisia, auringonpimennysta kyttaamassa. Monet heista vaikuttivat ammattilaisilta talla alalla, kiertavat maailmaa auringonpimennysten perassa. Itse pimennyksen h-hetkella aurinko meni pilveen ja me eraiden venalaisten kanssa kaahattiin pakulla hakemaan aukkoa pilvimuurissa. Moottorihan siina lampeni ja matka tyssasi siihen. Hieman jalkeenpain kuultiin muilta, etta siina paikassa, missa aluksi oltiin ennen hataista auringonjahtaamista, oli pimennyksen hetkella suora nakyvyys aurinkoon. Aina ei onnistu.
Selostukseni tapahtumista jatkuu: Sitten halusimme menna vuorelle ja kuivalta tasangolta noustuamme vuoriston laaksoon loysimme tahan mennessa Kenian kauneimman paikan, Mtelo-vuoren ympariston. Nimittain semmoisen paikan, jossa on vuoria ja peltoja ja metsia ja kaikenlaista tallaista. Kanoja ja vuohia ja lehmia ja aaseja ja ruohokattoisia taloja ja laidunnettuja ruohikkoalueita ja semmoisia asioita. Ja lintuja paljon ja hyonteisia ja vetta paljon ja sateita ja ei niin kauhean kuuma vaan sellainen Suomen kesan lampoinen ilma. Ja kultaa kaivavat siina joen vieressa. Sinne piti kavella parikymmenta kilometria sivulle ja kilometrin verran ylos tielta ja se oli rankkaa. Sitten saikin nautiskella mahtavasta miljoosta. Autolla ei sinne paase, ellei ole hyva nelivetomaasturi ja hyva kuski, ja silti saattaa tarvita traktorilta vetoapua. Siella pitaisi osata swahilia tai pokot-kielta, mutta oli siella myos muutama mukava tyyppi, jotka puhuivat hyvaa englantia. Nyt meilla on lupa rakentaa kamppa jo kahteen paikkaan taalla Afrikassa. Saunaa varten pitaisi kylla istuttaa paljon puita, epametsittyminen on tuollakin vahan ongelma, kauniissa laaksossa, harmi.
Sitten tultiin tanne, missa nyt kirjoittelen. Ja kohta lahdetaan Kisumuun ja sitten Masai Maraan katsomaan norsuja ja leijonia.
Valeihin tulee lisaa tekstia kun olemme inspiroituneemmalla paalla. Mukavaa oloa Suomeen, elkaaka tukeko liikaa kaupallista joulua.
-Janne ja Peketti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti