Kylla ei ole blogin pitaminen helppoa. Ainakaan jos sattuu olemaan Afrikassa ja kovin tiuhaan liikuskelee sinne tanne. Hyvat yhteydet ovat harvassa, ja sitten kun vihdoin saa jossain pain koneen tulille niin voi olla etta inspiraatio loistaa poissaolollaan. Ja hauska olisi kertoa niista lukuisista ajatuksista mita Afrikka herattaa, mutta niita on hankala nain yks kaks loytaa mielen sopukoista. Ja sekin etta kun jostain happeningista kertoo kuukauden paasta niin teravin tunteen palo on tarinasta jo haipunut.
Mutta nytpa kerron intian valtameresta. Teki nimittain vaikutuksen. Se on paitsi rannalta kasin mukavan nakoinen niin, niin purjehtijalle varsin lempea alusta letkeine maininkeineen. Mutta pinnan alla vasta jannaa onkin. Tormasin biitsilla eraaseen paikalliseen harppuunasankariin ja pitihan rakasta harrastusta paasta taallakin kokemaan. Sain vuokralle itse tehdyn varsin alkeellisen oloisen kuminauhapyssyn jonka toimintavarmuus epailytti alkuun suuresti. Eikun ase latinkiin ja aaltoihin. Mainingit oli melkoisia mutta nakyvyys varsin mainio. Pinnalta happea ja meren syvyyteen evakkaita kyttaamaan. Niita olikin joka lahtoon, kaiken mallisia ja -varisia. Kuin ihmeen kaupalla sain kuin sainkin pari tasmalaakia huterealla ritsalla. Eras otus oli kylla ihan uudenlainen tuttavuus. Kivien lomassa luimisteleva limanuljaska, joka huljutteli matomaisia ulokkeitaan helpon saaliin toivossa. Kun se akkasi etta nyt taitaa lahistolla liikkua ihan tosi peto, meinasi sillakin pasmat seota: mokoma vaihtoi variaan vihreasta siniseksi ja edelleen keltaiseksi vain palatakseen alkuperaiseen kuosiinsa, ja koko proseduuri ihan silman rapayksessa. Me ei siita hakellytty ja survaistiin sumeilematta seivas sen luuttoman ruhon lapi, splorts. Otus tarrasi kaikin lonkeroin kateeni, aika velmu tunne sinansa, ja pollytti mustaa monjaa niin etta nakyvyys tippui lokaalisti nollaan. Aika epeli. Maukkaat merenelavat paatyivat kaden kaanteessa illallispoytaamme, loistavaa lahiruokaa.
Sitten kuulin etta yhden firman pojat pakkaavat ilmaa pulloihin. Niiden avulla voi sitten meren syleilyssa viettaa aika tovin. Nerokasta. Aamun kahmeessa kamppeet kyytiin ja ulapalle. Syvassa vedessa ne suuret kalat kuulemma kutee, ja kylla sielta aika morkoja loytyikin. Toistametrisia hauen oloisia barrakudia oli vilinaksi asti ja sutjakkaasti kruisailevat jykevat jackfishitkin saivat kaiken kunnioitukseni. Pienempaa evakasta oli tonnitolkulla. Vaikuttavien kalojen lisaksi hienointa dyykkaamisessa on leijumisen tunne ja syvyydessa vallitseva sangen mystinen tunnelma. Touhu on vahan kuin toisesta ulottuvuudesta. Massiiviset korallimuodostelmat kummallisine asukkaineen muodostavat yhdessa hamyisan vareilevan valaistuksen kanssa aika surrealistisen tunteen. Sita ei voi kertoa, se pitaa kokea.
Viela kaytiin snorklaamassa riutalla, jolla vierailumme aikaan kavi aika virtaus. Tiukka kauhominen ylavirtaan ja sitten leppoisaa laskettelua riutan yli. Vastaan uiskenteli joukko kenties tieteellekin tuntemattomia, toinen toistaan omituisempia elamanmuotoja. Kylla ei voi kun luojan toita ihmetella.
Vesi elinymparistona tuo toki omat haasteensa. Toinen meista nimittain korvensi selkamyksensa pinnan tuntumassa porskutellessaan tyylikkaan punavalkoraidalliseksi. Toinen puolestaan sai kyllikseen jalassa torrottavista merisiilinpiikeista, lukuisista horpityista merivesilitroista seka veden aiheuttamasta yleisesta ahdistuksesta, joten voi olla etta snorkkeli otetaan naulasta vasta perusteellisen traumaterapian jalkeen.
Tokihan meita kiinnostaa kalojen narraaminen, ja siksipa tuppauduttiin neljan ikaisemme kalamiehen seuraan pyyntireissulle. Illalla, ennen auringon laskua kamppeet veneeseen ja menoksi. Pari tuntia paahdettiin kovakouraisessa aallokossa ulapalle, ja pimean tultua heitettiin siimat veteen. Taivas oli selkea ja tahtia putkahteli sankoin joukoin yllemme loistamaan. Valosaasteesta ei ollut murhetta, ja siksipa naky oli aika mieleton. Yon pimeys sai minut aika uneliaaksi, ja tunti toisensa peraan kului vuoroin keikkuvan veneen pohjalla torkkuessa ja vuoroin linnunradan dominoimaa tahtitaivasta tiiratessa. Varsin epatodellinen tunnelma. Kalastus tapahtui paksuilla siimoilla joihin oli sidottu jykevia koukkuja syotteineen. Kylla pojat kalaakin saivat, veipa hai Jannelta koukunkin mennessaan. Itselleni ei luonnollisesti tullut koko yona tarpin tarppia, mista osasivatkin minun syotteja karttaa. Auringon noustessa kurvattiin satamaan, laarissa ihan mukava kasa red snappereita ja olipa mukaan eksynyt pari pienta haitakin. Siita sitten unenpopperossa hotellille tutimaan, mikas sen mukavampi.
Pekka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti