Me ollaan jo hyvan aikaa sitten tultu takaisin Ugandaan. Keniasta. Taalla Ugandassa on keskimaarin iloisempia ihmisia kuin Keniassa. Ja mika kummallista, ympariinsa kierreltyani vaittaisin paakaupunkia Kampalaa ehka mukavimmaksi paikaksi tassa maassa. Tama saattaa tietenkin johtua siita, etta me loydettiin jo reissun ensimetreilla asumispaikaksi leppoisa ja tunnelmallinen Kamwokya-slummi. Yleensahan en pida paakaupunkeja juuri minaan verrattuna esim maaseutuun. Totta puhuakseni talo, jossa me nukuskellaan, ei varsinaisesti ole ihan slummimaisinta slummia, vaan pikemminkin slummialueen reunaa. Siita rahjaisimmasta osasta pikkaisen ylamakeen, jotenka roskakasat enimmakseen vyoryy meista pois pain koyhempien riesaksi.
Ugandaan palattuamme lahdettiin viela viimeiselle kierrokselle ennen kotiin paluuta. Lansi-Uganda on nimittain monien lahteiden mukaan vehrea ja vihrea paikka vierailla. Sinne me sitten mentiin, vips vain bussilla. Lannessa oli hyvia ja huonoja puolia, niinkuin kaikkialla. Suomessakin, mutta niista muissa medioissa. Me loydettiin hienoja kraaterijarvia, joissa oli hyvaa vetta uimiseksi ja teeksi. Ja myoskin valtavasti apinoita, nakokentta vilisi niita pomppimassa puiden oksilla ja rapsuttelemassa taita turkista. Mukavaa katsella ne apinat. Kraaterijarvia on siella kymmenia ja me tehtiin niin, etta kaveltiin maaseudulla jarvelta toiselle, uikastiin, ja jatkettiin taas matkaa. Sitten yovyttiin metsikossa ja mentiin taas eteenpain.
Varsinaisesti maaseudun ja luonnon rauhaa Lansi-Ugandassakaan ei helposti paase nauttimaan. Teiden varsilla kaikki huutelee meille. Lapset tervehtii kaskien antamaan rahaa tai punaisia mustekynia tai tyhjia pulloja. Eivat kyllakaan kaikki. Toinen ongelma on yha se, etta Afrikan kauneimmat luontopaikat on tiukkaan vartioituja kansallispuistoja. Omatoimiseikkailijalle en enimmakseen suosittele Ugandaa tai Keniaa. Menkaa mieluummin Etela-Amerikkaan, siella on vapaampaa. Tanne kannattaa tulla, jos haluaa opastettuja luontopolkukierroksia tai vaelluksia huikaisevan hienoihin metsiin ja vuoristoihin ja savannimaisemiin. Tietenkin voi yrittaa menna metsan lapi jostain muualta kuin polkua pitkin, mutta sillain ei periaatteessa saisi tehda ja lisaksi paivantasaajan metsat on kerta kaikkiaan lapipaasemattomia. Kerta toisensa jalkeen ollaan jouduttu turhautumaan siihen, etta kaikki maksaa paljon ja melkein kaikkialle pitaa lahtea paikallisten oppaiden mukana.
Sen sijaan etelampaa loydettiin vahan vapaampaa turismia. Siella on semmoinen jarvi, jonka nimi on Bunyonyi ja joka on parisen kilometria syva. Me melottiin siella puunrungosta kaiverretulla kanootilla. Keskenamme, vapaasti mennen paikasta toiseen ja kuluttaen aikaa yhdessa paikassa niin paljon kuin haluttiin. Se oli sokkeloinen jarvi, monta saarta ja monia lahtia. Melko kauniskin. Rannoilla on ihmisten maatiloita, kymmenia turistimajataloja ja vahan metsia. Kaksi yota nukuttiin riippumatoissa metsikoissa jarven rannalla. Verrattuna suomalaiseen retkeilyyn tassakin oli eroja. Aamusella herattya leirin vieressa saattaa seisoskella kahdesta viiteen paikallista lasta tai aikuista hiljaa katsoen, mita valkoiset ihmiset tekee. Joskus he seisovat siina jopa tunnin, eivatka puhu valttamatta englantia, katsovat vain ja valilla vaihtavat muutaman sanan keskenaan ja valilla tulevat metrin verran lahemmaksi, sita mukaa kuin uskaltavat. Se valilla vahan hairitsee rauhallisiin suomalaisiin metsiin tottunutta, mutta tallaista se taalla on.
Afrikkalainen asiakaspalvelu on mielenkiintoista. Lupauksia ei tarkalleen toteuteta, lopussa vain kysytaan, etta oliko asiakas tyytyvainen. Jos oli, kaikki on hyvin ja pyydetaan ehka viela vahan lisaa rahaa. Jos oli tyytymattomyyden tunteita, vaitetaan vastaan ja vedotaan siihen, kuinka monta vuotta kyseisella tekijalla on kokemusta asiakaspalvelusta. Minulta on kysytty, etta opetanko mina ammattilaisille heidan ammattiaan. Mita siihen voisi sanoa? Jos alainen ehdottaa pomolle kehitysideoita, saattaa seurata potkut. Jos kaupasta puuttuu jotain tuotetta, sanotaan, etta "kayn hakemassa varastosta" ja sitten ei tulla puoleen tai tuntiin takaisin, jotta saadaan asiakas vain pysymaan kaupassa :) "Kaksituntinen" bussimatka kestaa viisi tuntia. Suora taksiyhteys tarkoittaa joskus kolmea ajoneuvon vaihtoa. Kaikki tama on normaalia mustalle miehelle, niiden edessa valkoinen mies hammentyy... Pitanee menna lentokentalle pari paivaa etuajassa.
Ettei ihan motkottamiseksi mene, niin pitaa sanoa, etta Kampala on mukava paikka. Taalta jaa hyvat Uganda-muistot. Ihmiset eivat tunnu juurikaan pyyteellisilta, kun he ystavallisesti tulevat juttelemaan. Taalta loytyy jopa huikeita saunoja. Ihan sellaisiakin, joissa saa heittaa loylya. Kuka ne on tanne tuonut? Ja hyvaa kahvia saa. Kahvintuottajamaissa on nimittain se perusongelma, etta juuri mistaan ei saa kunnollista kahvia. Me kaytiin Pekan ja jannujen kanssa pari tuntia duunissa sairaalatyomaalla. Kannettiin hiekkaa ja sementtia tunti ja istuskeltiin toinen tunti. Pojat jaivat viela kymmeneksi tunniksi istumaan ja kantamaan. Mun ja Pekan palkka meni kahteen pullolliseen vetta, saattoipa jopa menna miinuksen puolelle. Mutta nailla pojilla on kuitenkin toita loma-ajalle, joululoma kestaa joulukuun ja tammikuun verran. Heidan suunnitelma on kerata paaomaa parempaa ja kevyempaa bisnesta varten. Mukavan kuuloinen suunnitelma. Suurin osa porukasta vain on.
Semmoisia tunnelmia ja tapahtumia. Afrikkalaista arkea tama valilla on, toisinaan myos erityisemman tuntuista. Afrikkalainen arki on enimmakseen melko mitaansanomatonta. Jos ei ole tyota, ei ole rahaa, mutta paljon aikaa. Kaikkeen tekemiseen tarvitsee rahaa, tai ainakaan nama meidan tutut eivat paljon ole keksineet juuri mitaan ilmaisia aktiviteetteja. Pitaa ottaa huomioon, ettei ole esim. ilmaisia kirjastoja, ja urheiluvalineet maksaa rahaa. Jos saa jostain 500 shillinkia, voi kayda pelaamassa eran biljardia. Jos voittaa, saattaa saada toisen pelin kaupan paalle. Sitten voi katsoa jalkapalloa. Mulla ja Pekalla on paljon rahaa, jotenka me voidaan tehda monia asioita ja silloin talloin meilla on mukana joku jamppa tuolta slummista. Rikkaalla on mielenkiintoista, koyhalla tylsaa...
Kohta me lahdetaa Ssese-saarille veneella. Siella voi matkaoppaan mukaan rentoutua ja olla, eika tarvitse tehda mitaan raskasta. Nimi tarkoittaa tsetse-karpasia. Niita oli joskus saarilla niin paljon, etta ihmiset lahtivat sielta pois. Sittemmin, 1980-luvulla, he tulivat sinne takaisin, kun karpaset olivat lahteneet pois. Semmoista historiaa vahasen.
Sitten loput paivat me vietetaan ostellen erilaisia asioita ja lisaa laukkuja ja tuodaan tavarat niissa Suomeen.
Suomessa lisataan valokuvia, koska taalla se on liian hankalaa.
Toivoo Janne ja myos Pekka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti